sunnuntai 23. marraskuuta 2014

AAVEMAINEN SUMU






Tänään vasta pääsin koneelle perjantai-iltapäivän jälkeen. Oli aika tapahtumarikas viikonloppu! Perjantaina Turkuun iski kamala lumipyry ja piti lähteä vielä ajamaan Vammalaan. Hyi. Päätettiin kuitenkin lähteä, koska Vammalassa odotti "baby showerit". Se puolentoista tunnin matka ei kuitenkaan sujunut ihan täydellisesti. Ensinnäkin oli se ihana lumipyry ja täysin pimeää. Näkyvyys oli se pari metriä, hyvä kun edes tien näki. Sitten sellainen ihana olento kuin peura päätti pamahtaa siihen auton eteen, ei luoja. Oli sekunneista kiinni, ettei törmätty. Loppumatka menikin kädet täristen, huh. No ei kauaa mennyt, kun renkaat rupesi pitämään ihme ääntä. Tietenkin sitä piti pysähtyä seuraavalle pysäkille ja mennä katsomaan mikä vikana. Loppujen lopuksi kiristeltiin niitä pultteja siellä lumipyryssä. Ihanaa? Ei. Päästiin kuitenkin ehjänä perille, mutta myöhässä.  

Lauantaina Espoo kutsui luokseen. Siellä päässä odotti Sami Hedberg! Wow, uskomaton ilta. Posket sattuivat naurusta jo ensimmäisen viiden minuutin aikana. Samin näkemistä on odotettu jo vuosia. Liput kuuluvat kyllä parhaimpien synttärilahjojen joukkoon! Kyllä se melkein seitsemän vuoden kaveruussuhde jotain opettaa, haha.

Viimeisenä yllä oleviin kuviin. Päivällä oli yllättävän kiva sää, joten päätin vaihtaa kotipökät pois ja suunnata lähellä olevaan puistoon napsimaan muutamat kuvat. Tulee vähän aavemainen tunnelma sumusta. Ja ainiin! Joulukortit ovat vielä hieman kesken kiireisen viikon takia, mutta yritän kuitenkin viimeistellä ne ensi viikon aikana ja näyttää täälläkin. Mukavaa viikon alkua kaikille! 

14 kommenttia:

  1. Onpa ollu ajoreissu! Kamalalta kuulostaa. Onneks oli onni matkassa, eikä peura aiheuttanu vahinkoa!

    VastaaPoista
  2. Apua miten upeita kuvia! Blogisi on muutenkin jotenkin niin mukavanoloinen, että taidan jäädä seurailemaan sinua :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaa kiiitos paljon :3 Kiva kun tykästyit :)

      Poista
  3. Ei vitsi kuinka upeita kuvia ja samaten nuo edellisen postauksen kuvat! =)
    Osaan kuvitella, kuinka hirveä toi teidän ajoreissu oli! Itse ajoin kanssa aiemmin loppusyksystä vähän saman tyyppisessä kelissä, olisin varmaan saanut sydärin jos peura olis eteen pompannut!

    http://mmakingitupp.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä kamalaa, ei kyllä ollut sydäri kaukana, niin kuumottava tilanne oli D: Ja kiiitos paljon! :)

      Poista
  4. Wau.. Vetää sanattomaks noin upeet kuvat! Oon aina kuvitellu että usvasta ei voi saada selkeitä kuvia, mutta näköjään mun kuvitelmat on nyt kumottu. :)
    Ja ajaminen sumussa tai kunnon lumipyryssä on kamalinta ikinä.. Jos joksus niin sillon pelkää sitä hirvikolaria!

    ♥: http://wonderlandxxtuuulis.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh, kiitos paljon! Mäkään en oo ennen törmänny noin upeeseen sumuun, taitaa olla melkein mun ensimmäisii sumukuvia nää :D Niimpä, on se ajaminen joskus aika pelottavaa :/

      Poista
  5. Vau mielettömän upeita kuvia täällä sun blogissa!! Jään kyllä ehdottomasti blogisi lukijaksi!! :)

    ♥: http://petrajanica.blogspot.fi

    VastaaPoista
  6. Waaaau miten upeita kuvia!!

    http://more-than-we.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  7. Vautsi!! Täällä sun blogissa on toinen toistaan upeampia kuvia! :) Ihan mahtavaa, susta kyllä huomaa, että valokuvauksen jalo taito on käsissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua ihana kommentti :3 Kiitos todella paljon sulle! :)

      Poista

Lukijat