tiistai 30. kesäkuuta 2015

UTELIAITA VASIKOITA










Vielä muutama kuva juhannusviikonlopulta. Käväistiin myös pitkästä aikaa tuttujen navetalla. Kerran olen käynyt ennenkin, mutta olin silloin hattivatin kokoinen, joten muistikuvat ovat hatarat. Pikkusiskoni tästä reissusta vasta nauttikin, suu hymyssä syötti niitä ja jos joku oli ilman tuoretta ruohoa, niin eipä ollut kauaa. Olihan se kiva käydä monen vuoden jälkeen katsomassa lehmiä ihan navetassa, vaikka siitä tuoksusta mikä jäi vaatteisiin ei voi sanoa samaa. Kyllä meni kaikki vaatteet takkia myöten pesukoneeseen. Se on kuitenkin pieni haitta verrattuna niihin lehmiin. Vasikat ne vasta suloisia olivat ja hirmu uteliaita! 

Tuli tässä muuten huomattua, että huomenna on jo ensimmäinen heinäkuuta. Sanoin siitä poikaystävällekin ja ilme olisi ollut säästämisen arvoinen. Voi sitä hämmästelyn määrää! Sai sitä kyllä itsekin hieman hämmästellä, että mihin se kesäkuu hävisi. Ei se oikein kesäkuulta tuntunut vilpoisten säiden takia. Shortsit sai vetää jalkaan ekaa kertaa vasta tällä viikolla. Ehkä ne helteet vielä tulee sieltä.. Yksi toive kuitenkin toteutui (jos uskaltaa luottaa säätiedotukseen), nimittäin viikonlopuksi on luvattu ihan uskomatonta säätä! Ihana mennä ruissiin kuuntelemaan hyviä artisteja lämpimällä säällä. Ei olisi voinut paremmin enää mennä!

6 kommenttia:

  1. Noi pisarakuvat on tosi upeita! :O Oot muutenkin ihan tajuttoman hyvä valokuvaaja et tarttee itekkin ottaa järkkäri taas käyttöön ja jatkaa opettelua. :D

    VastaaPoista
  2. Upeita kuvia sulla blogi täynnä!!
    tinjaelina.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. ihana lehmäkuva!! tääl on kivoja kuvia, ne tuntuu vähän erilaisilta ku mitä yleensä näkee.

    http://kolmekertaakolme.blogspot.fi

    VastaaPoista

Lukijat