sunnuntai 10. tammikuuta 2016

1/52 VAPAUS


Törmäsin tälläiseen ideaan, että otetaan uusi kuva joka viikko jostain tietystä teemasta. Teeman saa päättää itse tai voit seurata jotain tiettyä listaa, ihan miten itse haluat. Mielestäni tämä oli erittäin kiva idea, joten päätin ryhtyä tähän. Eli joka viikko mietin itselleni jonkun teeman ja yritän parhaani mukaan valokuvata sen mieleiselläni tavalla. Katsotaan miten mun käy, pelottaa lähteä vuoden mittaiseen haasteeseen mukaan, mutta toivotaan, että pystyn toteuttamaan tämän. Olisi aivan huikeaa onnistua tässä! 

Löysin tämän idean tosiaan eilen illalla, joten ensimmäisen viikon aika on hieman tiukilla jo. Katselin tällä viikolla ottamiani kuvia ja oli tarkoitus tehdä paljon laajempi postaus, mutta kello tikittää kovaa vauhtia eteenpäin ja kouluunkin pitäisi aamulla nousta. Jostain syystä kyseinen kuva on mieleeni, siinä on tiettyä kipinää. Hieman vihertävää, lumihiutaleita ja vapauden fiilis. Aita yrittää rajoittaa lehtien elämää, mutta kasvi ei anna periksi ja yrittää päästä läpi. Ehkä kurottelee vapauteen tai toivoo pääsevänsä lähimpään rakennukseen lämmittelemään. Tälläinen fiilis mulle tästä kuvasta tulee. Jännittävää, miten näinkin yksinkertainen kuva saa jotain näin voimakasta aikaan.

Jos joku lähtee tähän haasteeseen mukaan, niin ehdottomasti laita linkkiä kommenttiin! Olisi aivan huikeaa nähdä miten muut toteuttavat tätä!

2 kommenttia:

  1. Tää on kyl kiva idea !! Mulla on tällä hetkellä kesken 365 kuvaa -haaste, joten en ainakaan nyt lähde tähän mukaan... Ehkä joskus myöhemmin tosin :)

    http://kiiainnanmaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin tykkään! Mut hei onhan toi 365 kuvaa-haaste aika sama, hieman laajempi vielä :D Keräätlö blogiin näitä kuvia kenties? :)

      Poista

Lukijat