torstai 27. joulukuuta 2012

Jouluaatto

Joulu tuli ja meni taas todella mukavissa merkeissä. Maha huutaa hoosiannaa, kun on tullut syötyä niin mielettömän paljon, mutta eikös jouluna saakin vähän herkutella? ;) Joulupukki vieraili ja pikkusisko oli vähän ujona, mutta todella mielissään ja uskaltautui jossain vaiheessa pukin syliinkin. Illalla kävimme myös hautausmaalla viemässä mammani haudalle kynttilän ja siellä oli upean näköistä! Itse tykkään jostain syystä hirmu paljon hautausmaista, jotka ovat täynnä kynttilöitä, mielestäni se on vain niin upean näköistä.
Huomenna tiedossa armotonta shoppailua!! 




Tälläisiä lahjoja tuli tänä jouluna :)

Ehdottomasti suosikkilahjani♥

maanantai 24. joulukuuta 2012

christmas

Oikein hyvää ja rauhallista joulua kaikille!♥

lauantai 22. joulukuuta 2012

I'm in loooooooov

Perjantai päivä vietettiin shoppaillen Helsingissä ja tuli ostettua itsellenikin jotain, sovitaan vaikka, että ne ovat joululahjoja itselleni ;) Olin valitsemassa yhdestä paidasta S-kokoa, mutta vahingossa käteeni osuikin XXL-koko ja huomasin sen vasta, kun sovitin sitä päälleni. No siinä kävi sitten niin, että rakastuin täysin suureen paitaan ja hihittelin sovituskopissa ja kaveri katsoi siinä sitten kuin hullua. En voinut millään jättää sitä jättipaitaa kauppaan ja tottakai se ihanuus lähti mukaani. I'm so happy now ♥


Gina tricot 19,90€


Cubus 29,90€

Gina Tricot 12,95€

Monki 8€

Akateeminen kirjakauppa 26,90€


Hyvää joululomaa kaikille! :)


Swedish House Mafia 20.12.2012

Swedish House Mafia veti aivan mielettömän keikan!! Aivan järjettömän hyvä, siitä ei pääse yli eikä ympäri! Vieläkin on tämmöinen jännä ja innostunut fiilis siitä, se oli meinaan aivan mieletön. Puoli kahdeksalta AN21 alkoi soittamaan ja sekin oli todella hyvän kuulosta musiikkia, vaikka en ole ennen kyseisestä nimestä mitään kuullutkaan. Swedish House Mafia aloitti yhdeksältä  ja meininki oli jotain aivan mahtavaa! Kaksi tuntia he soittivat ja itse hypin koko sen ajan melkein, laulettuakin tuli aika paljon :D Vaikka hieman ahdisti se väkijoukko + pyörrytti välillä, niin kyllä siitä selvisin. Harmittaa vain kyllä, että minulle tuli niin paha olo, että piti juosta vessaan juuri ennen keikan päättymistä. Onneksi en missannut kuin pari minuuttia keikan lopusta, luojan kiitos. Mutta kaikesta pahasta olosta huolimatta, elämäni paras ilta pitkään aikaan! Aivan mahtava kokemus! Ja se valoshow, sanat eivät riitä kuvaamaan tätä tunnetta! AMAZING!!








THANK YOU SWEDISH HOUSE MAFIA!!


tiistai 18. joulukuuta 2012

Only two days!

Kaksi yötä ja pääsen elämäni ensimmäiselle keikalle! Ensin pitää käydä tekemässä matikan välikoe koulussa ja sitten sieltä suuntaamme kaverin kanssa junalla Helsinkiin ja illalla yhdeksän aikaan Swedish House Mafia aloittaa soittamaan. En ole pitkään aikaan ollut näin innoissani! Kaksi päivää kun malttaisi vielä odottaa ;) Muutenkin on kaikki asiat painanut päälle, nyt tulee sentään jotain piristystä päiviini. Olisipa mahdollista, että tunteet voisi laittaa off-nappulalle joskus, en muuta kaipaisi.. Mutta nyt taidan suunnata nukkumaan, jotta huomenna olisi edes hieman pirteämpi :)

tumblr



Tämän kappaleen bongasin mainoksesta ja tykästyin siihen ja paljon! 



sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Almost holiday!

Hey! Yritän nyt oppia miten saan nuo kuvat ladattua tänne tuolta toisen kautta. Muuten mistä flickr:istä saa kopioitua sen kuvan nettiosoitteen, jotta saan kuvan näkymään täällä blogissa? En löytänyt sitä mistään, mutta onnistuin photobucketin kautta nämä lataamaan. Olisi kyllä kiva tietää myös, että miten tuo Flickr toimii :)

Viikko on mennyt ihan mukavasti ja olen löytänyt kaupastakin muutaman vaatteen, nyt voisi taas pitää pienen tauon hetken aikaa. Perjantaina vietettiin kaverin syntymäpäiviä meillä ja meni kyllä oikein mukavasti, hauskaa oli! Kiinnitin tietokoneeni televisioni näyttöön ja tietokoneen käytöstä tuli heti hauskempaa ja musiikkikin kuului paljon paremmin! ;)

Huomenna olisi taas maanantai, eikä millään huvittaisi mennä kouluun, tahtoisin vain jäädä kotiin ja tehdä omia juttujani. Huomenna on muutenkin todella pitkä päivä, kahdeksasta neljään.. Onneksi on vain kolme päivää koulua ja sitten koittaa Swedish House Mafian keikka ja joululoma alkaa siitä! En malttaisi millään odottaa kyseistä keikkaa, no sen vuoksi jaksaa vielä kolme päivää koulussa. On jotain mitä odottaa ja plus tietenkin joululoma! :)

Lindex:istä löysin kyseisen tummansinisen t-paidan hintaan 11,20€

Lindex, ruskea farkkuhame oli -50%, joten hintaa jäi 16,50€ 

Pikkusiskon joulujuhlat :)

Tältä näyttää Pattinson 32 tuumasella näytöllä ;)

H2O-sarjat tulevat nyt Yle Areenassa ja olin yllättänyt, että jaksot alkavat ihan alusta, enkä ole ennen näitä nähnytkään :) Viikonlopun aikana olen katsonut noin 20 jaksoa kyseistä ohjelmaa ja vielä tekisi mieli katsoa lisää! :D


lauantai 8. joulukuuta 2012

kuvat kadonneet

Blogin kuvat katosi ilmeisesti kun poistin picasa-albumin, koska se oli täynnä ja väitti, että kuvia ei mahdu enää. Joten poistin kansion ja nyt kuvat muuttuivat mustiksi blogin puolella.. 

Kenelläkään mitään tietoa, että miten saisin lisää tallennustilaa tai jotain vastaavaa? Tai onko jotain muuta keinoa? Kiitos paljon, jos joku osaa auttaa :)

vanhempia postauksia on aika turha katsoa, koska kuvat hävinneet.. 

torstai 29. marraskuuta 2012

MY ROOM

Aattelin nyt tehdä tämmöisen huonepostauksen, kun tuli tuo huone siivottua ihan täysin, koska huomenna meille on tulossa täti ja hänen pieni poikansa, joka on kohta puolivuotias. Mutta siis tässä on minun huoneeni,  jossa asustan.
Huoneeni laitettiin ihan uusiksi kesällä 2011. Sain tuolloin valita itselleni uudet tapetit ja valitsin ihan perus valkoiset seinät ja yksi "pääseinistäni" on turkoosi, jota rakastan! Kaikki huonekalutkin laitettiin uusiksi. Ostin tuolloin säästössä olleilla rahoillani uuden sängyn ja tyynyjä siihen, myös yöpöytä oli omasta pussista. Kirpputorilta löysin juuri sellaisen pöydän mitä olin hakenut. Ja se oli aivan uskomatonta tuuria, koska pöytä oli juuri kuvailemani näköinen! 

Näkymä, kun astuu ovesta sisään.

Kaapin päädyssä on naulakko, jossa roikkuu milloin mitäkin, mutta Pariisista ostettu ristikoru on siinä aina :)

 Kirpputorilta löydetty vanha ja tuunattu ikkuna :)

Sänky on minulle se pyhä paikka. Sängyn yläpuolelta löytyy teksti "Chase your dreams", joka on myös blogini nimi ;) Olen itse suunnitellut ja leikellyt kyseiset kirjaimet mustasta kontaktimuovista ja suloinen pianoa soittava poika on löydetty Pariisista :)


Yöpöydältäni löytyvä kuva on Thaimaasta ja kolmesta minulle tärkeästä henkilöstä, joihin tutustuin silloin siellä vieraillessani :)

Tältä näyttää yhdestä kulmasta huoneeni. Pattinson taustakuvana XD

Pöydällä on rakkaan Mammani kuva ja myös veljeni on kuvassa ♥

Telkkarini ja kaikki muut sälät laatikoissa :D (salama vähän häikäs)

Tavarat, mitkä on helposti napattavissa kulhosta ja nuo ovat melkein aina mukanani menin sitten mihin vain :D



Ja mikä parasta! Robert on päässyt oveeni suuuuuuuressa julisteessa! ;)

lauantai 24. marraskuuta 2012

cross tattoo

Mulla on ihan hirveä tatuointikuume! Tahtoisin niin paljon tatuoida itseeni pienen kuvan, mutta mua oikeasti pelottaa se, että tulisin katumaan sitä vanhempana, kun se kuva on siinä sitten ikuisesti. 
Mutta ajatus tatuoinnista kiehtoo silti aivan järjettömän paljon ja haluaisin sen tosissani. Itse minua kiinnostaisi ottaa pieni ja ihan normaali musta risti joko ranteeseen tai niskaan. Ristikuvio on vain jotenkin lähellä sydäntäni ja se tuntuu oikealta mielestäni. Katsotaan tulenko joskus tulevaisuudessa toteuttamaan haaveeni :)








Kuvat google ja tumblr.

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Mööööi

 Koeviikko lähti nyt sitten käyntiin ja tuntuu vähän hassulta, kun ei oikeen ole tullut sitä koeviikkostressiä vielä, yleensä se tulee heti, mutta nyt tunnen itseni oikeasti ihan rauhalliseksi, outoa. Tänään oli ensimmäisenä terveystieto ja mielestäni suoriuduin siitä ihan hyvin, mutta sen näkee sitten myöhemmin. Koulua oli ainoastaan se 1,5 tuntia ja siitä suoraan sitten hallille ja salille treenaamaan. 

Huomenna luvassa olisi englannin koe ja perjantaina psykologia. Nyttenkin pitäisi lukea psykologiaa, mutta mitäs minä teen? Olen koneella ja kohta lähden moikkaamaan kaveria ja siinä se päivä menikin. En ole edes aloittanut koko aluetta vielä, huoh. Ei mulla tässä paljon mitään muuta, pitäkää hauska loppuviikko kaikki! :)
Tässä pari biisiä mitä oon kuunnellu aika paljon tässä lähiaikoina :)


David Guetta ft. Sia - Titanium 

Swedish House Mafia ft. Tinie Tempah - Miami 2 Ibiza

Rihanna - Diamonds

perjantai 16. marraskuuta 2012

The people who want to stay in your live will always find a way

Fridaaaaaaay! Tänään on suunnitelmissa viettää kaverin kanssa saunailtaa ihan rauhassa ja rentoutua koulusta ja kaikesta arjesta. Suunnitelmien mukaan illasta pitäisi tulla ihan mukava ja toivottavasti tuleekin :) 

Aika, se menee todella nopeasti. Koeviikko alkaa keskiviikkona, vaikka tuntuu, että äsken vasta saimme 1.jakson kokeita takaisin! Miten ihmeessä tämä on mahdollista? Lukioaika on mennyt muutenkin ihan hujauksessa ja joulukin tulee jo! Puoli vuotta kohta taas käyty koulua ja pian on jo kolmas vuosi edessä ja eikä aikaakaan kun lukio on ohi!
Ala-asteella aika mateli, päivät olivat hirmu pitkiä ja tuntui, että se yksi vuosi kestää ikuisuuden ja aikaa oli hirmu paljon. Yläaste meni sopivan nopeasti, mutta lukio! Aika menee liian nopeasti täällä, lähdet aamulla kouluun, tulet kotiin ja teet jotain ja eikä äkkiäkään kun on jo ilta. Nyt ei sitä aikaakaan ole enää, se todellakin häviää, kun kasvaa vanhemmaksi. Jollain muulla samaa fiilistä? 

Eilinen tai oikeastaan tämän päiväinen Twilight oli aivan mahtava! Harmittaa kyllä, että se loppui, eikä siitä tule enää uusia elokuvia, se on ohi nyt. Tykkäsin todella lopputeksti-kuva-jutusta (mikä lie), kun siinä näytettiin kuvien kera elokuvan näyttelijät, mielestäni se oli hieno toteutus. 



Tolta se yks paitani näyttää takaata :)

Hauskaa viikonloppua kaikille! :)

Lukijat