perjantai 3. toukokuuta 2013

When everything's wrong you make it right

Rooman opintomatkasta selvitty kotiin asti ja eka viikko koulussakin jo vietetty. Matikan tehtäviin on kadonnut täysin motivaatio ja kolme kurssia vie hengen! Tunti tunnin jälkeen ja aina lukujärjestyksessä koristaa kauniisti matikan tunti seuraavaksi, joko riittää? No onneksi kuukauden päästä kesäloma koittaa ja kakkos vuosi on suoritettu. Mahtavaa, eikö? Osittain kyllä, mutta osittain pelottaa kirjoitukset syksyllä, lähestyvät niin huimaa vauhtia. No, ehkä niistä selvitään..


Töitäkin mulle tarjottiin ja olin aivan haltioissani! 20. päivä alkaa siivoustyöt 5 kertaa viikossa. Oon jo jotenkin jännästi odottanut, että töihin pääsisi. Hassua, mutta totta. Nyt tuntuu vielä tältä, että pääsisipä töihin, mutta katotaan sitten myöhemmin, mitä mieltä siitä olen, kun koulu loppuu ja töihin pitää suunnata ihan kokopäiväisesti :D



Päätin sitten testata proteiinijauhetta, että onko siitä mihinkään. Olin kauan sitä vastaan, mutta kummiskin sorruin sitä kokeilemaan. Ensi kertaa kun tuota sekoitin veteen niin huhhuh minkä makuista, juuri ja juuri sain alas menemään. Päätin sekoittaa seuraavalla kerralla sen smoothieseen ja maku parani huomattavasti :)



Nyt suuntaan uutta lehteä lukemaan, josko jotain vinkkejä sieltä löytyisi ja siitä sitten lenkille. Hauskaa viikonloppua kaikille! :)



6 kommenttia:

  1. Wautsi, tosi kiva blogi sulla, jäänkin seurailemaan lukijana :))

    http://www.nuarenlikanelama.blogspot.fi/
    Käy kurkkaamassa, ja liity jos pidät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ui kiva kun tykkäsit :) Meen kurkkaan sun blogiin :)

      Poista
  2. Kiitoksia! Käyn kurkkaamassa sun blogiin :)

    VastaaPoista
  3. Ihana banneri :3 Oot kaunis c:

    VastaaPoista

Lukijat