maanantai 10. marraskuuta 2014

KARANNUT MORSIAN







914 kuvaa, tässä on kuusi niistä. Saatte sataprosenttisella varmuudella nähdä näitä vielä lisää myöhemmin. Kuvauspaikka ei kuitenkaan oo sama. 

Alue, jonne ei saa mennä, niin tottakai me sinne mentiin. Se sopi aivan täydellisesti tähän. Tarinahan oli, että morsian karkasi hääpäivänään ja jätti miehensä alttarilla. Pakkasi tärkeimmät tavaransa ja lähti kohti tuntematonta. Aika julmaa, mutta minkäs teet. Ehkä mies on jo toipunut kesän tapahtumista, toivotaan ainakin. 

Paikka tosiaan oli kiellettyä aluetta. Heti kun oltiin saatu tavarat leväälleen ja Emmalle valtava tylli päälle, niin eiköhän pihamaalle tupsahda pakettiauto, josta nousee mies ja tulee kyselemään, että mitä me oikeen siellä tehdään. Kuitenkin saadaan lupa jäädä kuvaamaan loppuun, mutta takaisin meillä ei ole menemistä hänen mukaansa. Ei huolta, emme ole palaamassa vähään aikaan ainakaan, hehe. 

6 kommenttia:

Lukijat