perjantai 18. syyskuuta 2015

VALTIO+ -NÄYTTELY, KAKOLA








Kakola oli pienen hetken auki kesällä, kun siellä oli näytillä Valtio+ -näyttely. Voin kyllä tunnustaa, että itse menin sinne lähinnä juuri sen vankilan takia, en näyttelyn, mutta se oli oikein kiva lisä siihen. Itse ihastuin varsinkin tuohon viimeiseen teokseen, jossa tuoli roikkuu katosta. Jokin siinä kiehtoo ja paljon. 

Olen jo monta vuotta halunnut käydä Kakolassa, joten voi vain arvata kuinka innoissani olin, kun luin tästä näyttelystä. Vankilaan oli avoimet ovet, ja siellä sai rauhassa kierrellä. Yllätyin itse kuinka suuri paikka se oli. Välillä mietittiin, että mistä tultiin ja mihin seuraavaksi. Ja näyttely ei ollut mistään pienimmästä päästä, vaan erittäin laaja ja kivasti suunniteltu. 

Selleissä oli vielä jäljellä kaiken maailman lappuja ja kuvia. Keittiövuoroistakin löytyi sääntölappunen ja raapustuksilta ei voinut välttyä. Hassua ajatella, että vangit ovat niitä käytäviä kulkeneet. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka! Ja varmasti menen uudestaan, jos joku päivä mahdollisuus siihen tulee. 

6 kommenttia:

  1. Eikä kuinka kivoja kuvia! Toi tunnelma välittyy tosi aavemaisena kuvista, pakko päästä itsekkin tuonne! Tykkään ihan kamalasti noista kahdesta viimeisestä kuvasta.

    katiannausa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Ja kannattaa ehdottomasti käydä, jos vain tulee mahdollisuus :)

      Poista
  2. Hienoja kuvia!! :-)

    http://matildanieminenmusic.blogspot.se/

    VastaaPoista
  3. Oi että mahtavia kuvia! Tykkään tosi paljon. Kiinnostavia Postausaiheita sulla muutenkin kaikki. Itse olen käynyt Hämeenlinnan vankilamuseossa, suosittelen sitäkin! Sait lukijan. :)

    maankamaralla.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Vitsit miten ihana kommentti, sait hymyn huulille :3 Pitääkin googletella tuota vankilamuseota, täytyy ehdottomasti käydä, jos sinne suunnalle joskus eksyn :)

      Poista

Lukijat