perjantai 10. tammikuuta 2014

KESÄILTA? HÖPÖHÖPÖ, 25.PÄIVÄ JOULUKUUTA!






Sain poikaystävältä uuden filtterin joululahjaksi kameraani (HOYA HMC Multi-Coated) ja päätin heti mummulassa ollessani mennä kokeilemaan sitä "mummulan sillalle". Aika vaikea uskoa, että nämä kuvat on otettu 25.päivä joulukuuta. Mulla ainakin tulee mieleen kesäilta tai syksy. Tuo puolisen tuntia oli ehkä se pieni ja ainut osa, jolloin ei satanut vettä. Heti kun laitoin kameran laukkuun, alkoi sataa vettä. Tuuria kerrankin. 

Oon lähinnä toivonut pientä pakkasta, jotta järven jäät jäätyisivät ihan pikkuisen, vähän niinkuin lätäköt. Tahtoisin jo päästä kuvaamaan yhdelle uimapaikalle. Kymmeniä ideoita pyörii päässä, mutta kaikki on vähän huono toteuttaa ilman tiettyä keliä. Onneksi huomiseksi on luvattu pakkasta, pääsee taas jäädyttämään niitä sormia. Vois ehkä hankkia jotkut sormikkaat, jolla sais säädettyä sitä kameraa, kun lapasilla se nyt ei oikein onnistu. Talvikin taitaa iskeä ainakin säätiedotuksen mukaan, kunhan ei metrin lumikinoksia synny sentään, pieni pakkanen voi kyllä tulla ihan mielellään!

5 kommenttia:

  1. Vähän hyvii kuvii! Sun teksti on myös kivaa lukea! Niin hyvin osaat jotenki krijoittaa!
    http://training-diaries.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia! Sulle on mun blogissa haaste :)
    http://eve-lightup.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Lukijat