tiistai 11. helmikuuta 2014

METSÄ TÄYNNÄ TIMANTTEJA







Mittari näyttää lähemmäs 20 astetta pakkasen puolella, mutta päätän silti lähteä metsään tallentamaan upeaa maisemaa. Ilmestys on upea, joka paikka kiiltää ja kameran muisti täyttyy täyttymistään. Näinkin pienet asiat voivat tehdä hyvän mielen, vaikka varjopuolena ovat jäätyneet sormet. Ei se kuitenkaan haittaa siinä kohtaa. Näin kolmisen viikkoa myöhemmin ilma on aivan erilainen. Sataa vettä ja räntää, joka paikka on loskaista ja märkää. Alta aikayksikön jalassa olevat sukat ovat mitä villemmissä uimahallibileissä kenkien sisällä. Kuitenkin kuulen lintujen laulua, kevät kenties? Tuntuu, että olisi maaliskuu, mutta kuitenkin helmikuuhan tässä vasta on alkanut. Välillä toivoisin nukkuvani talviunta, mutta en kuitenkaan haluaisi menettää talvea kokonaan. Kuitenkin toivon, että voisin asua ympäri vuoden lämpimässä paikassa, pukea joka päivä jotain kevyttä päälle, eikä tarvitsisi huolehtia, että kuinka pullealta sitä näyttää talvitakissa. Sitä toivoo kummia asioita. Toivoisin, että pystyisin asumaan ulkomailla suurimman osan elämästäni, mutta pelottaa ajatus jättää kaikki muistot tänne kotiin. Onneksi sitä voi aina palata, jos ikävä tulee. 

8 kommenttia:

  1. Aivan mahtavia kuvia!! Lisää tälläsia!!*.*

    http://fanni0405.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. P.s liityin lukijaksi!!(:

    http://fanni0405.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. aivan ihanan talvisia kuvia ! :)

    http://roosaran.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. Upeita kuvia! Ulkona on tosiaan pakkasilla niiiin kuvauksellista kun kaikki on huurteessa. :D

    VastaaPoista
  5. tosi ihania kuvia ja kiva nimi tällä blogilla:)

    http://oonaaino.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Lukijat