METSÄ TÄYNNÄ TIMANTTEJA

Mittari näyttää lähemmäs 20 astetta pakkasen puolella, mutta päätän silti lähteä metsään tallentamaan upeaa maisemaa. Ilmestys on upea, joka paikka kiiltää ja kameran muisti täyttyy täyttymistään. Näinkin pienet asiat voivat tehdä hyvän mielen, vaikka varjopuolena ovat jäätyneet sormet. Ei se kuitenkaan haittaa siinä kohtaa. Näin kolmisen viikkoa myöhemmin ilma on aivan erilainen. Sataa vettä ja räntää, joka paikka on loskaista ja märkää. Alta aikayksikön jalassa olevat sukat ovat mitä villemmissä uimahallibileissä kenkien sisällä. Kuitenkin kuulen lintujen laulua, kevät kenties? Tuntuu, että olisi maaliskuu, mutta kuitenkin helmikuuhan tässä vasta on alkanut. Välillä toivoisin nukkuvani talviunta, mutta en kuitenkaan haluaisi menettää talvea kokonaan. Kuitenkin toivon, että voisin asua ympäri vuoden lämpimässä paikassa, pukea joka päivä jotain kevyttä päälle, eikä tarvitsisi huolehtia, että kuinka pullealta sitä näyttää talvitakissa. Sitä toivoo kummia asioita. Toivoisin, että pystyisin asumaan ulkomailla suurimman osan elämästäni, mutta pelottaa ajatus jättää kaikki muistot tänne kotiin. Onneksi sitä voi aina palata, jos ikävä tulee. 

JA AIKA VAAN JUOKSEE

Apua kun aika menee nopeasti. Koulussa on ollut hirveä kiire viimeisten kokeiden ja tehtävien kanssa ja perjantaina lähti kirjotusrumba taas käyntiin. Saa nähdä mitä niistäkin tekstitaidoista tuli.. Maanantaina ja tiistaina on YO-kuunteluita ja torstaina onkin jo PENKKARIT! (mitkä taas meidän koulussa on aika päin helvettiä) mutta päästään sentään rekkaan hyppimään ja heittämään karkkia kaduille. Tällä kertaa se karkinhimo näkyy muissa ihmisissä, eikä tarvi itse olla siellä alhaalla juoksemassa karkkien perässä. Uskon, että kaikesta huolimatta päivästä tulee kiva!

Voitteko kuvitella, ihminen, joka käyttää aina converseja, farkkuja ja jotain yksinkertaista paitaa kånken-reppu selässä on ruvennut himoitsemaan korkokenkiä, mekkoja, erilaisia laukkuja ja koruja! Kaikki ketkä mut tuntee, tietää, että mä en koruja käytä. Osasyynä on varmaan Carrien päiväkirjat-ohjelma, ei herranjumala, oon seonnut. Pari päivää sitten uhrasin neljäkymppiä korkokenkiin, siis kääk neljäkymppiä! Nyt on pakko opetella paremmin kävelemään niillä!

VALTAVAT LUMIHIUTALEET

Tovin pohtimisen jälkeen uskalsin astua jäälle. Pelkäsin kuitenkin, "noni, sinne mä vajoan ihan varmasti". Liikuin äärettömän varovasti, poikaystävältäkin kysyin monta kertaa, että kestääkö se nyt ihan oikeesti ja toinen vaan siinä "joojoo, usko nyt". Pakko se oli uskaltaa, että pääsisin lähemmäksi uskomattoman hienoja lumihiutaleita. Astuin jäälle, mutta hyppäsin kuitenkin takaisin nurmikolle. Traumat jäihin tippumisesta on varmaan tullu siitä pikku kakkosen mainoksesta pienenä, haha. 

Olisin voinut tuonne jäädä niin pitkäksi aikaa ihastelemaan noita, mutta sormet ja varpaat huusi kylmyydestä. Uusi reissu on varmaan tulossa vielä, niin nättiä siellä kyllä oli! Tuo oli se uimaranta mistä mainitsin aikaisemmin, ja kun toivoin pientä pakkasta, en kyllä tarkottanut näitä -15 asteen pakkasia, hyi kamala. Mutta kyllä tuo pakkanen saa ihmeitä aikaan luonnossa! 

KESÄILTA? HÖPÖHÖPÖ, 25.PÄIVÄ JOULUKUUTA!

Sain poikaystävältä uuden filtterin joululahjaksi kameraani (HOYA HMC Multi-Coated) ja päätin heti mummulassa ollessani mennä kokeilemaan sitä "mummulan sillalle". Aika vaikea uskoa, että nämä kuvat on otettu 25.päivä joulukuuta. Mulla ainakin tulee mieleen kesäilta tai syksy. Tuo puolisen tuntia oli ehkä se pieni ja ainut osa, jolloin ei satanut vettä. Heti kun laitoin kameran laukkuun, alkoi sataa vettä. Tuuria kerrankin. 

Oon lähinnä toivonut pientä pakkasta, jotta järven jäät jäätyisivät ihan pikkuisen, vähän niinkuin lätäköt. Tahtoisin jo päästä kuvaamaan yhdelle uimapaikalle. Kymmeniä ideoita pyörii päässä, mutta kaikki on vähän huono toteuttaa ilman tiettyä keliä. Onneksi huomiseksi on luvattu pakkasta, pääsee taas jäädyttämään niitä sormia. Vois ehkä hankkia jotkut sormikkaat, jolla sais säädettyä sitä kameraa, kun lapasilla se nyt ei oikein onnistu. Talvikin taitaa iskeä ainakin säätiedotuksen mukaan, kunhan ei metrin lumikinoksia synny sentään, pieni pakkanen voi kyllä tulla ihan mielellään!

TAHDON VUODEN 2013 TAKAISIN

Ai että 2014 vai? Mihin se 2013 meni? Juurihan iloitsin viime vuoden alkua ja toivoin, että vuodesta tulisi hyvä, onhan numero 13 onnenlukuni. Ja nyt sitten se minun suosikkivuoteni on ohi! 2013 sisälsi elämäni parhaimpia hetkiä ja ihan oikeasti. En turhaan tuota sano, vaan sitä myös tarkoitan. Vuosi 2012 oli huono, suorastaan kamala ja viime vuosi sai minut unohtamaan sen vuoden, koska se kaikki onnistui. (syksyn ylppärit eivät kuulu tähän onnistuneiden asioiden kastiin) En ala tekemään mitään "minun vuoteni 2013"-kollaaseja, koska niitä nyt näkyy vähän liiankin monessa blogissa. Enkä myöskään ala raapustamaan, miksi viime vuosi oli hyvä. Jätetään se salaisuudeksi.

Palataan tähän vuoteen, hmm.. No vuosi nyt ei alkanut niin kauhean hehkeissä merkeissä. Heti tuli epäonnistumisia, varsinkin juuri silloin, kun oli kauhea kiire ja sokerimassa piti saada ehjänä (nimenomaan, ehjänä) kakun päälle, niin ei, ei ja ei. Se valkoinen möykky ilmeisesti tykkäsi kaulimisesta ja repeilystä, mä taas en tykänny sen puuhasta. Olikohan valamani tina oikeassa? Pääkallo sieltä meinaan tupsahti..