sunnuntai 6. joulukuuta 2015

ROADTRIP, KOHTA SUOMEN PUOLELLA

Gargiaveien > Kilpisjärvi

Viimeinen päivä Norjassa, hieman haikein fiiliksin lähdettiin kohti Kilpisjärveä. Yli viisituntinen ajomatka ei tuntunut missään taaskaan, koko ajan oli niin kaunista joka puolella. Ajoimme Norjan rannikkoa pitkin, kunnes Skibotn kaupungin jälkeen oli aika suunnata kohti sisämaata. Sitä ennen saimme ikuistettua mitä upeimpia maisemia. Miten kauniit maisemat voivatkin tehdä niin onnelliseksi? Aika siirappista, mutta totta.

Yksi suosikeistani matkalla oli pieni pelto metsän keskellä, joka näkyy alemmassa kuvassa. Jotenkin niin suloinen. 

Kuten kuvistakin huomaa, sade ei vieläkään suostunut loppumaan, joten sumuisella ja pilvisellä säällä mentiin.






Voiko ihanan värisiä auringonlaskukuvia olla koskaan liikaa? Ei ainakaan näitä. Ehdottomasti yksi kauneimmista paikoista mihin pysähdyttiin hieman ennen Skibotn kaupunkia. Sade oli juuri lakannut ja aurinko oli laskemaisillaan. Taivas värjäytyi mitä upeimmaksi ja siihen lisättynä turkoosi meri sekä lumiset vuoret. Näihin kuviin on hyvä lopettaa tämä päivä, ja sitten onkin enää kaksi päivää jäljellä. Vaikka matkaa oli vielä muutama päivä lisää, niin kuvia ei pahemmin ole tutuista maisemista.






11 kommenttia:

  1. Vau miten upeita kuvia <3 Ihana katsella, kun noin suuria!

    http://tiiamariaemilia.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Taas oot saanut kauniita kuvia upeista maisemista! :)

    VastaaPoista
  3. Huii mitä maisemia! Ihan mielettömiä! Tekisi niin mieli lähteä pohjoiseen reissaamaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin voisin vaikka heti lähteä takaisin tuonne, niin mielettömiä maisemia munkin mielestä!

      Poista
  4. Noi maisemat ois varmasti upeita keväällä ja sit syksyllä kun on ruska! Wau.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ihan varmasti! Ollaan kesäreissu jo suunniteltukin Norjaan parin vuoden päästä :D

      Poista

Lukijat